maanantai 26. tammikuuta 2015

Details: Nauhat

kuva täältä

Tilasimme jo syksyllä nauhat häitämme varten. Tuolla ne eteisessä kiltisti odottavat raidallisten paperipillien kanssa ensi kesää! Häissämme ei tulla näkemään ylimääräisiä koristeita, ja nauhat ovatkin lähestulkoon ainoa koriste kukkien lisäksi, millä juhlapaikkaamme korsitelemme (jos ei lasketa paperituotteita ym.)

Teemavärien mukaisesti valitsimme nauhojen pääväriksi tumman sinisen. Koska tavoitteena on hillitty ja elegantti lopputulos, emme halunneet yhdistellä eri värisiä nauhoja, vaan päädyimme tumman siniseen ja valkoiseen.

Hieman taas pelotti tehdä suurta tilausta vain myyntikuvien perusteella! Satiininauhat kun saattavat kiiltonsa vuoksi näyttää valokuvissa hyvinkin erilaisilta kuin oikeasti ovat. Onneksi paketin saapuessa saatoin huokaista helpotuksesta, sillä nauhat olivat juuri sellaisia, elleivät jopa upeampia, kuin mitä olin toivonut! (Ja värien yhteensopivuus jo aiemmin tilattujen pillien kanssa: Täysi kymppi!)

Pikainen listaus, mihin kaikkialle nauhoja tulemme käyttämään:

- juhlapaikan koristelu
 - huiskutusviirit
- morsiuskimppu
- vieheet
- kaason rannekukka
(- morsiusneitojen pukuihin)
 
Ehdottomasti eniten satiininauhaa tarvitaan huiskutusviirien tekemiseen. Pikaisen laskutoimituksen tuloksena niitä varten tilattiin yhteensä 150 metriä tummansinistä ja kermanvalkoista nauhaa. Tämä tuntuu hieman tuhlaukselta - niin paljon nauhaa yhtiä tuuletuksia varten!? Toisaalta, hurraahuudot tulevat näyttämään super upeilta satiininauhojen liehuessa ilmassa! Ja ehkä huiskutusviirit voi myydä eteenpäin..?
 
kuva täältä

Morsiuskimppua varten tilasimme leveää, tummansinistä satiininauhaa, jota käytetään myös kaason rannekukan solmimiseen sekä mahdollisesti myös morsiusneitojen puvuissa vyön tapaan.


kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä 

Tilasimme satiininauhojen lisäksi myös yhden rullan sini-valkoraidallista nauhaa, joka on ulkonäöltään karheampaa ja olemukseltaan "rennompaa". Kiiltävät satiininauhat tarvitsivat mielestäni joukkoonsa tämän rouheamman nauhan, jotta kokonaisuus olisi tasapainoinen ja saavutettaisiin haluttu fiilis: Tyylikäs tummansininen satiininauha tuo haluttua eleganssia, rouhea sini-valkoraidallinen nauha tuo juhlaan aavistuksen merihenkisyyttä ja rentoa fiilistä. (Kyllä, myös niinkin pieni asia kuin nauhojen materiaali vaikuttaa osaltaan fiilikseen - vai olenko ainoa joka kiinnittää häissä tähän huomiota?) :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti