torstai 23. lokakuuta 2014

Details: Juhlapaikan kukat


kuvat täältä ja täältä

Postauksessani Less is more kerroin teille jo tuntemuksistani koristeita kohtaan. Kerroin kuinka aiomme vältellä turhien koristeiden hankkimista, myös siksi että juhlatilamme ei yksinkertaisesti mielestämme kaipaa niitä.

Noh, tämähän ei tietenkään päde kukkiin, vaikkakin ne koristeiksi lasketaan. Kukkia meillä tulee olemaan, ja ne tulevatkin toimimaan hääjuhlapaikkamme pääasiallisina koristeina.

Mutta mitä kukkia me sitten käytämme? Minulle oli alusta asti selvää, että jos hääpäivämme osuu pioniaikaan, tulee juhlaamme ilman muuta pioneja! Kesäkuun alussa pionien saamista ei tarvitse jännittää sillä se on parasta sesonkia! Aikaisena lintuna soitin tietenkin jo huhtikuussa luottokukkakauppaamme ja vielä varmistin asian. Olivat kuulemma myöhemmin naureskelleet äidilleni, kuinka olen hyvissä ajoin liikkeellä! :D

Pionien rinnalle haluaisin neilikoita ja terttuneilikkaa. Nämä sopisivat käytettäväksi yhdessä pionien kanssa, mutta toimisivat myös hyvin itsekseenkin. Hennoksi ja "massaa tuovaksi" kukaksi ajattelin harsokukkaa, jota voisi helposti yhdistellä sekä pionien että neilikoiden kanssa.

En halua pöytiin liian jäykkiä, sidottuja kimppuja, vaan ennemminkin kukat saisivat olla suurimmaksi osaksi sen näköisiä, kuin ne olisivat kauniisti tipahtaneet maljakoihin. Olin ajatellut pöytiin muutamia eri kokoisia maljakoita, joista isoimmissa voisi olla hieman runsaammat, sidotut kimput. Yleisvaikutelmasta toivon rentoa mutta mietittyä.

Kukkien pääväritys on, yllätys yllätys, valkoinen. Pionin vahva vihreä varsi ja lehdet tuovat asetelmiin hieman kontrastia, ja pienessä osassa kukista tullaan kyllä näkemään haaleaa vaaleanpunaista, jotta lopputulos ei jäisi liian latteaksi. Mutta hyvin vaalealla linjalla siis mennään.

Alla muutama tämän hetkisiä mielikuviani vastaava kuva. Täytyy kyllä sanoa, että on se Pinterestin selailu vaarallista hommaa! Olin jo näitä kuvia etsiessäni valmis vaihtamaan mielipidettäni ja kukkalajikkeita ties kuinka moneen kertaan. Kauniita kukkia on niin vaikea vastustaa! Täytyy yrittää pitää pää kovana, jottei ajatus pääse karkaamaan. Noh, voipi olla että lopputulos juhlassa on aivan muuta kuin mitä alla olevissa kuvissa, mutta kovasti täällä ainakin yritetään hillitä itseä ettei ihan mahdottomaksi mene :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti