Pelkäsin hääpuvun etsimistä etukäteen aivan suotta! Kävi nimittäin niin hienosti, että kun eräs keskiviikko sovitin ensimmäistä kertaa hääpukua, olin kaksi päivää myöhemmin, viisi morsiuspukuliikettä käytyäni ja noin 30 morsiuspukua sovitettuani täysin varma siitä, missä puvussa halusin mennä naimisiin. Ja minä kun luulin että puvun löytämisestä tulisi mahdottomuus tarkan mielikuvani ja kalliin makuni vuoksi. Mutta kävipä vielä niin hassusti, että puku johon päädyin, oli ensimmäinen puku jota sovitin!
Tapani mukaan googlailin hieman alkuinformaatiota morsiuspuvun etsimisestä ja sovituksesta, ennen kuin itse uskaltauduin aloittamaan täydellisen puvun metsästyksen. Keskusteluja selatessa ihmettelin, kuinka osa morsiamista oli sovittanut vain muutamaa pukua, ja löytänyt niistä mieleisimmän. Osa oli jopa päätynyt ostamaan ensimmäisen sovittamansa puvun, joka kuulosti vielä silloin aivan absurdilta!
kuva täältä
Aloitin sovitusmatkani lahtelaisesta Morsiuspukuliike Josefiinasta, joka oli minulle jo entuudestaan tuttu näyteikkunan osalta. Kampaamoni sijaitsee naapuriliikkeessä, ja olen usein ihastellut Josefiinan näyteikkunaa kampaajalle mennessäni.
Olin ottanut mukaani muutaman inspiraatiokuvan mieleisen näköisistä morsiuspuvuista. Alla hieman alun ajatuksia siitä, mitä puvulta hain:
* Pitsiä, pitsiä, pitsiä! Ehdottomasti ainakin yläosan tulisi olla pitsiä.
* Olkaimet / hihat, joiden reunalinja kulkee pitsin kuvion mukaisesti.
* Nappirivi selässä.
* Myös puvun takaosan tulisi olla mielenkiintoinen.
* Mahdollisesti aukko selässä.
* Ei kimalletta, ei glitteriä, ei helmiä, eikä paljetteja.
* Arvokkaan näköinen puku, jossa olisi jokin pieni tekijä, joka erottaisi sen kaikista muista morsiuspuvuista.
Morsiuspukuliike Josefiinan myyjätär otti heti ammattimaisen otteen sovituksessa, ja valikoi minulle muistaakseni viisi pukua, joita sovitin. Toiveideni perusteella myyjätär kantoi ensimmäisenä eteeni täysin kuvailujani vastaavan puvun. Sovittaessani pukua, en tiennyt johtuiko liikutukseni siitä, että puin ensimmäistä kertaa elämässäni päälleni hääpuvun, vai siitä että puku oli niin upea! En voinut uskoa että puku oli niin sopiva ja kaunis.
Jatkoin etsimistä Helsingissä seuraavana kahtena päivänä. Kävi kuitenkin niin, että vertasin kakkia sovittamiani pukuja siihen ensimmäiseen pukuun, jota olin Josefiinassa sovittanut. Puvun pitsi oli niin käsittämättömän hieno, etten löytänyt vastaavaa laatua helsinkiläisistä liikkeistä. Puku kummitteli päässäni niin pahasti, että perjantaina soitin Josefiinan myyjättärelle ja kysyin, oliko kyseinen puku jo myyty. Ei ollut! Hyppäsin junaan, ja olin 15 minuuttia yli liikkeen sulkemisajan paikalla. Onneksi käynnissä oli vielä toisen morsiamen viimeinen pukusovitus, joten liike olisi muutenkin ollut vielä auki.
Kun astuin liikkeeseen, näin toisen morsiamen kävelevän puvussaan pitkin liikettä ja testailemassa helman pituutta. Puku näytti upealta, ja ennen kuin ehdin miettiä mitään, tuli myyjätär sanomaan että se on sama malli kuin se mitä tulin sovittamaan. Täytyy sanoa, että olen todella iloinen siitä, että näin puvun toisen morsiamen päällä ja pystyin sivullisena tarkastelamaan pukua ja toteamaan, että sehän on näin ulkopuolisenkin silmin aivan täydellinen! Minulla oli pieni pelko puvun helman muodosta, mutta huoli osoittautui turhaksi katsoessani pukua toisen morsiamen päällä.
Kun vihdoin pääsin sovittamaan omaa pukuani, tunsin heti että tässä se nyt on! Puku oli aivan yhtä täydellinen kuin muistinkin. Tässä puvussa minä tulen menemään naimisiin, kävelen alttarille, vietän upean päivän ja tunnen itseni kauniiksi. Puku on minun näköiseni ja se tuntuu omalta. En aio paljastaa pukua vielä täällä, mutta voin sanoa että lähes kaikki yllä aiemmin toivomani kriteerit täyttyvät.
Olin ennen hääpuvun etsimisen aloittamista määrännyt budjetiksi puvulle 800€. Tästä jouduin kuitenkin joustamaan, sillä yhtäkään sovittamaani pukua ei olisi tuolla summalla saanut. Budjetti ylittyi valitsemani puvun kanssa siis reippaasti, mutta koen saaneeni sen todella hyvään hintaan. Morsiuspukuliike Josefiina voitti Häät-lehden ja Häät.fi:n järjestämän Kaunein hääpuku 2014 -kilpailun, jonka ansiosta sain kyseisestä puvusta mojovan alennuksen. Hintaa tiputti myös se, että ostin sovituskappaleena toimineen puvun. Lisäksi pienennystyöt tulevat olemaan niin pieniä, että myyjätär lupasi ne minulle kaupan päällisiksi. Josefiinan palveluun kuuluu myös ilmainen alushameen vuokraus sekä ilmainen puvun säilytys, joten en voi muuta kuin ihmetellä näin hyvää palvelua ja lopullista hintaa, millä sain niin uskomattoman upean puvun! Suosittelen sydämeni pohjasta muita morsiamia käymään Morsiuspukuliike Josefiinassa sovittamassa pukua, jos sellainen on vielä hankintalistalla!
kuva täältä
Yllä Justin Alexanderin puku numero 8725. Pääsin sovittamaan kyseistä pukua Josefiinassa, ja tämä puku on ehdoton suosikkini heti oman pukuni jälkeen! Kyseinen puku tuli myös kolmannelle sijalle Kaunein morsiuspuku 2014 -kilpailussa. Sovituksen jälkeen katsoin näitä kuvia kotona koneelta, enkä voinut uskoa että minä olin juuri ollut tuon puvun sisällä. Uskomaton tunne, kun pitää yllään näin upeaa luomusta!
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti