kuva täältä
Värinatsi - se olen minä. Olen todella tarkka värien suhteen, ja jo työni puolesta pystyn vetämään itseni aivan hulluuden partaalle värejä miettiessäni. Sama tulee luultavasti tapahtumaan häidemme kanssa, ja monet itkuraivarit tullaan varmasti näkemään, kun paperipillit ja pöytäkartta eivät väriensä puolesta natsaa yhteen.
Ajattelin kuitenkin jo etukäteen yrittää minimoida riskit tällaisia tilanteita varten, ja miettiä järkevintä järjestystä miten alkaa miettiä sävyjen yhteensovittamista. Päädyin lopulta siihen tulokseen, että paperipillit on pakko tilata ensimmäisenä. Niiden sävy näyttää Etsyn kuvien mukaan todella hyvältä (todellisuus toki voi olla jotain ihan toista) eikä sävyvalikoima tummansinisissä pilleissä ole kovin laaja. Eli mitään ei tehdä ennen kuin pillit on tilattu ja väri tarkastettu. Ja jos sinisen sävy on hyvä, käytetään sitä hyödyksi myös paperituotteissa. Paperituotteiden suunnittelu on nimittäin jäissä siihen asti, kuunes sävyasia on saatu selvitettyä. Kiire tulee, jos meinataan save the date -kortitkin saada joulupostin mukana lähtemään!
Mutta nyt ei auta kuin olla kärsivällinen ja edetä johdonmukaisesti. Mikään ei nimittäin olisi kamalampaa kuin se, että teemavärinä olevaa tummansinistä olisi jos kuinka monessa eri sävyssä esillä häissämme. Ei ei ei! Ajatuskin tästä on jo ihan hirveä. Tärkeintä tietysti on että kaikissa paperituotteissa on samat sävyt. Mutta kyllä se pistää silmään jos esimerkiksi paperipillit olisivat aivan eri sävyä pöydissä olevien bingokorttien kanssa.
Ei muuta kuin paperipillejä tilaamaan!
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti