Kuva: Asta Karell. Kuva täältä
Olin ajatellut että odottamme Save the Date -messuihin asti valokuvaajan valinnassa, mutta eipäs ehdittykään! Valokuvaaja on nimittäin nyt varattu, enkä voisi olla yhtään tyytyväisempi!
Sunnuntaina selailimme sulhon kanssa läpi valokuvaajia (lue: minä selasin ja sulho kommentoi pyydettäessä) ja löytämiemme valokuvaajien joukosta karsiutui lopulta neljä, joiden kuvista ja kuvienkäsittelytyylistä pidimme todella paljon.
Emme todellakaan lähteneet selaamaan kaikki löytämiämme valokuvaajia läpi, vaan aika pitkälti mentiin tuttujen nimien, blogeista bongattujen kuvaajien ja nähtyjen valokuvien perusteella. Tiesimme minkälaista tyyliä haemme, ja kärkinelikko karsiutuikin loppupeleissä todella helposti.
Halusin ehdottomasti dokumentaarisen valokuvauksen, jossa valokuvaaja keskittyy myös hääpäivän pienien yksityiskohtien ikuistamiseen, ja luo myös niiden avulla kokonaiskuvan päivän tunnelmasta muisteltavaksi. Aamun valmistelujen kuvaaminen ei ollut pakollista, mutta kysyimme kuitenkin tarjousta myös koko päivän valokuvaamisesta (ja arvatkaapa päädyimmekö valitsemaan sen?) :D
Ja kuka on valokuvaajamme? Koko päivän dokumentaarisen häävalokuvauksen tulee meille tekemään lahjakas valokuvaaja Asta Karell! Hänen ottamistaan kuvista huokuu rauhallisuus ja tunnelma, mutta samalla kuvat ovat todella eloisia, eläviä ja sen hetken, kun kuva on otettu, voi tuntea. Kuvissa on persoonallinen ja tarpeeksi (mutta ei liian) vahva taiteellinen ote.
Myös kuvankäsittelytyyli oli yksi kriteereistä, miksi valitsimme hänet. Astan kuvissa värit eivät ole liian kirkkaita vaan kuvat on käsitelty pehmeiksi, jopa hieman utuisiksi. Tykkäämme! Hänen silmällään juhlapäivämme tulee varmasti ikuistumaan juuri toivomallamme tavalla!
Yhteydenpito valokuvaajan kanssa on tähän asti ollut todella helppoa ja nopeaa. Hänen tekemänsä tarjous koko päivän dokumentaarisesta häävalokuvauksesta oli joustava, kattava ja hinnaltaan mielestämme kohtuullinen. Ymmärrämme hyvin, mistä hinta koostuu, ja olemme hyvästä palvelusta ja hyvästä tuotteesta valmiita maksamaan. Kuitenkin ehkä se viimeinen "silaus", joka sai meidät valitsemaan Astan valokuvaajaksemme, oli hänen tekemänsä ensivaikutelma. Hyvä ensivaikutelma sai loistavaa jatkoa viestienvaihdon lomassa ja uskon että yhteistyömme tulee toimimaan todella hyvin!
Happy happy happy! ♥
Happy happy happy! ♥
Astan blogiin ja töihin pääset tutustumaan klikkaamalla tästä!
Kuva: Asta Karell. Kuva täältä
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti