keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Vihkikirkkomme


 kuvat täältä ja täältä

Kaunis Suomenlinnan kirkko ♥

Pakko myöntää että kävin ensimmäisen kerran Suomenlinnan kirkossa vasta kun pohdimme sitä tulevaksi vihkikirkoksemme. Vaikka Suomenlinnassa on tullut käytyä useammin kuin muistan, on kirkko jäänyt tyystin huomiotta.

Tutustuttuani keskustan alueen kirkkoihin netissä, oli Suomenlinnan kirkko ainoa, joka teki minuun instant-vaikutuksen. Sen valoisuus ja avaruus näyttivät pienistä puitteista huolimatta arvokkailta ja riittäviltä.

Muutama kriteeri minulla oli vihkikirkon valinnassa. Halusin että kirkko on pieni, jotta tunnelma pysyy intiiminä. En esimerkiksi olisi voinut kuvitella käveleväni alttarille Tuomiokirkon kokoisessa kirkossa. Toinen kriteeri oli kirkon ulkonäkö, niin sisältä kuin ulkoakin päin. Kirkon piti ehdottomasti näyttää ja tuntua kirkolta. Perinteinen seurakuntasali tai edes Temppeliaukion kirkko eivät vatsanneet käsitystäni meidän vihkikirkostamme.

Kun toukokuussa kävimme sulhon kanssa tutustumassa juhlatilaamme, kävimme samalla myös katsastamassa Suomenlinna kirkon. Ja se oli kerrassaan upea, juuri oikea meille. Valkoisena hohtava kirkko vanhoine, tummine puupenkkiriveineen. Sopivan pieni, ihana sisäänkäynti ja mikä sijainti! Suomenlinnan kirkossa on myös kaunein ikinä näkemäni alttarin takaseinä. Ei lainkaan alttaritaulua, vaan korkeat, kapeat ikkunat valkoisella seinällä. Täydellisyyttä ♥

Koska hääpäivämme on perjantai, oli kirkon varaamisessa eri menettely kuin kesälauantaille vihkiaikaa varatessa. Toisin sanoen varausta koski normaalikäytäntö, eli vihkiajan pystyi varaamaan vasta tasan vuotta ennen vihkimisen ajankohtaa. Täällä sitä sitten oltiin 365 päivää ennen Suurta päivää heti aamusta valmiita tekemään varaus! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti